Depilaatio, Sokerointi, Sokeri, Hoitolahoidot, Meikit

Koulutukset

Tullaksesi PANDHY’S™ sokeroijaksi sinun tulee osallistua koulutukseen jonka pitää pätevöitynyt PANDHY’S™ kouluttaja.

 

Järjestämme koulutuksia kauneusalan ammattilaisille ympäri Suomen.

 

Koulutuksia järjestetään yhteistyö yrityksissä tai sinun omassa hoitolassa.

Koulutuspäivään otetaan max.6 henkilöä.

 

Koulutuksessa käydään ensin läpi teoriaa n.1.5-2h jonka jälkeen pidetään sulattelu/kahvitauko.

 

Tauon jälkeen aloitamme sokeroimaan, kouluttaja näyttää ensin kuinka helppoa se on ja sen

jälkeen tulevat mestarit pääsevät harjoittelemaan. Harjoittelu aloitetaan sääristä ja etenemisen mukaan

kokeillaan muita alueita. Kouluttaja on koko ajan läsnä ja siellä Teitä varten. Monesti kouluttaja kouluttaa

ihan kädestä pitäen.

Jos tuntuu ettei käsisokerointi ole oma juttu, älä huoli, koulutuksessa käydään läpi

myös liuskamenetelmä.

 

Seuraavana on lounastauko jolloin sulatellaan tahmeita aivoja ja keskustellaan mieltä askarruttavia asioita.

Syödään vatsa täyteen, jonka jälkeen on taas uutta energiaa lähteä sokeroimaan.

Koulutuksen pääpaino on sokeroinnin tekemisessä.

 

Koulutukseen kuuluu kattava tuotepaketti ja oppimateriaali, opetus dvd ja

markkinointimateriaalia.

Tuotepaketti sisältää kahden purkin lämmittimen, 2x sokeri, 500ml puhdistusnesteen, 300 ml

puhdistusvaahdon, 300g talkin, 500ml kukkaveden, 500ml ACV-loppuvoiteen, nitriilihanskoja ja Sparoma

kuorinta suolan.

 

Sokerointi on tekniikkalaji, jota tarvitsee harjoitella. Hyvällä koulutuksella ja ainutlaatuisella sokerilla

sinustakin tulee mestarisokeroija. Kuitenkin on hyvä muistaa että koulutuksen jälkeen tarvitaan vielä

harjoitusta, myös tämän harjoitteluajan kouluttaja on käytettävissä puhelimitse ja sähköpostilla.

Facebookista löytyy myös oma suljettu ryhmä koulutuksen käyneille, jossa voidaan jakaa mielipiteitä ja

kokemuksia.

 

Noin 2-3 viikkon harjoitusjakson jälkeen  palaamme takaisin yhteen jolloin käymme kysymysten ja ongelmien

kimppuun. Ongelmat ratkaistaan ja hyvistä suorituksista palkitaan.

Tässä päivässä myös tulevat mestarit tekevät pienen kokeen ja näyttösokeroinnin. Kun tämä päivä on

läpäisty, saadaan diplomi. Diplomi on kansainvälinen ja hyvin arvostettu.

 

Yhteinen matkamme jatkuu myös tämän jälkeen ja saat hoitolasi tiedot Pandhy´sin sivuille, mistä asiakkaat

sen helposti löytävät. Markkinointiapua annamme mm. mainostamalla Pandhy´s tuotteita ja hoitoloita alan

lehdissä, internetissä ja facebookissa.

Esitteitä, kasseja ja julisteita saa meiltä ostojen yhteydessä ja niitä on myös edulliseen hintaan myytävänä.

 

Ja kaikki tämä vain 290,32€+alv24%

 

Katso tulevat koulutukset *koulutukset* kohdasta

http://pandhys.com/fi/koulutukset/

 

Sitovat ilmoittautumiset sähköpostilla tai puhelimitse.

 

Tervetuloa Pandhy´s koulutukseen!!

Koulutus terveisin

Mirka Tahvanainen

0458814074